Ruotsalaiset ovat enemmän sairauslomalla kuin ihmiset missään muussa vertailukelpoisessa maassa. 14 % työkykyisestä väestöstä on työkyvyttömiä. Ruotsi on saavuttanut tason, jossa huonon terveyden aiheuttamat kustannukset ovat lähellä romahduttaa hyvinvoinnin.
Biologisesti ajatellen ihmisen ei pitäisi sairastaa enempää kuin 2–4 prosenttia ajastaan. Tämä on ”luonnollinen” biologinen sairastamistaso. Suurin osa vaivoista on hankittuja; ne ovat tulosta yritysten ja organisaatioiden sekä politiikan tietoisista tai tiedostamattomista päätöksistä.
Samalla ihminen on kuitenkin perimmiltään uskomaton selviytyjä. Jokaisessa organismissa ja organisaatiossa on mahdollista aktivoida vahvoja lääkitseviä voimia. Sairaudet on mahdollista vaihtaa terveyteen.
Kirjassa Långtidsfrisk (”Pitkäaikaisterve”) tekijät Johnny Johnsson, Anders Lugn ja Birger Rexed kertovat, miten toimia. Perustan luo edistävä periaate. Millaista on, kun kaikki on parhaimmillaan, ja mitä tehdä siihen pääsemiseksi? Jokaisen organisaation täytyy tehdä nämä kysymykset, ja ottaa vastaukset toimintansa lähtökohdaksi.
Kirjan pääesimerkkitapaus on Stora Enson kartonkitehdas Forsissa, joka valittiin vuonna 2003 Ruotsin terveimmäksi yritykseksi. Kirjoittajien reseptiä voi kuitenkin käyttää myös ylipäänsä perustana sille, miten Ruotsi voisi valloittaa suurimman hyödyntämättömän voimavaransa – ihmisten terveyden!
Kirjan Långtidsfrisk on tuottanut Storkamp Media. Personal & Ledarskap lehti myönsi kirjalle Ruotsissa vuoden 2003 innoittamispalkinnon, ja sitä on painettu tähän mennessä yli 25.000 kappaletta. Aiheesta lisää (ruotsiksi) osoitteessa www.langtidsfrisk.se, josta voit myös tilata kirjan.
Konsepti on herättänyt suurta kiinnostusta myös Suomessa, ja tekijät käyvät säännöllisesti luennoimassa Suomessa. Suunnitteilla on kirja, jossa käsiteltäisiin myös suomalaisten sairastavuusongelmaa.
Katso kirjan esimerkkisivuja (ruotsiksi)